Svea Ekonomi
Valitut työt

Svea Ekonomi

Svea Ekonomi tarjoaa rahoitus- ja perintäpalveluita yrityksille kansainvälisesti. Palvelut varmistavat, että laskut maksetaan, jotta yritykset voivat toteuttaa ydintoimintaansa ilman yllättäviä taloudellisia haasteita.

Haaste

Perintään suhtaudutaan usein negatiivisesti, vaikka työ tehtäisiin kuinka ammattitaitoisesti. Svea Ekonomi halusi löytää mainontaa lähestymistavan, joka keskittyy entistä enemmän inhimilliseen asioiden hoitamiseen.

Ratkaisu

Ideoimme ja käsikirjoitimme kaksi televisiomainosta, jotka tuovat esiin Svea Ekonomin asennetta – pyrkimystä toimia aina kunnioittavasti myös perintäalalla, tehokkuudesta tinkimättä. Kohderyhmänä olivat yrittäjät sekä taloushallinnon päättäjät. Yksi mainoksista painottui rahoituspalveluihin ja toinen perintään.

Mainosten jääkiekkoteema juontui Svea Ekonomin yhteistyöstä 95-elokuvan tuotannossa, ja mainoksia tähditti jääkiekkovalmentaja Jukka Jalonen, joka johti Suomen maailmanmestaruuteen vuosina 2011 ja 2019. Svea Ekonomi on käyttänyt mainoksia markkinoinnissaan vuoden 2017 kampanjasta lähtien rakentaessaan erottuvaa ja positiivista brändimielikuvaa muiden rahoitus- ja perintäalan toimijoiden joukossa.

Lisätietoja referenssistä voit kysellä:

Henrik Kaila

Lisää töitämme

Renta

Renta

Pohjoismaiden alasivut kattava multisite-ratkaisu konevuokrausalan edelläkävijälle.
Sizzle Station

Sizzle Station

Visuaalinen ja verbaalinen brändiuudistus suositulle aasialaiselle ravintolaketjulle.
Riviera

Riviera

Viiden tähden käyttäjäkokemuksella varustettu verkkosivusto ja varausjärjestelmä suositulle elokuvateatterille.
Luckiefun’s

Luckiefun’s

Leikkisä visuaalinen identiteetti ja verkkosivusto Suomen suurimmalle sushiravintolaketjulle.
Burger Dojo

Burger Dojo

Herkullisen erottuva brändi-identiteetti ja verkkosivusto uudelle hampurilaisravintolalle.
RE/MAX Finland

RE/MAX Finland

Pitkä ja kattava markkinointikumppanuus suurelle kiinteistönvälitystoimijalle.