Miksi valita
Don & Branco?

Tavan kuluttajakin sen tietää, että keskittäminen kannattaa. Kokonaisvaltainen palvelumme tuottaa laadukkaimman lopputuloksen, kun sinun ei tarvitse haalia menestyksen murusia monelta eri luukulta.

Olemme värvänneet saman katon alle brändisuunnittelijoita, markkinoinnin asiantuntijoita ja WordPress-devaajia. Yhden luukun taktiikalla säästät aikaa ja rahaa, asiantuntijatiimi on aina samalla kartalla ja brändi säilyy yhtenäisenä. Tekoälyn ansiosta voimme keskittyä siihen, mikä todella ratkaisee – liiketoiminnan kasvattamiseen luovuutta ja teknologiaa yhdistämällä.

Polkumme menestykseen

Brändin rakentaminen

1.

Liiketoiminnallinen haaste

Kaikki alkaa huolellisesta perehtymisestä, oli kyseessä sitten talon tai brändin rakentaminen. Jos maaperä ei kanna, sortuu vahvinkin suunnitelma.

  1. Perehtyminen
  2. Taustoitus
  3. Tavoitteiden asettaminen
2.

Tutkimus ja määrittely

Pohjapiirroksia ei nyhjäistä tyhjästä, joten mistä brändikään putkahtaisi ilman taustoittavaa tutkimusta sekä tiivistä yhteistyötä tilaajan ja tekijöiden välillä.

  1. Tutkimukset
  2. Workshopit
  3. Osallistaminen
3.

Suunnittelu ja ideointi

Brändin rakennusvaiheessa asettelemme visuaaliset ja verbaaliset palikat paikalleen. Mittatilaustyönä valmistetut osat ovat sijoitus tulevaisuuteen.

a. Visuaalinen identiteetti
b. Verbaalinen identiteetti
c. Markkinoinnin strategia

4.

Tuotanto ja toteutus

Markkinoinnista luopuminen rahan pihistämiseksi on kuin pysäyttäisi kellon ajan säästämiseksi. Jatkuva AI-työkaluilla tehostettu markkinointi ja viimeistelty verkkosivusto pitävät huolen, että asiakkaasi löytävät perille.

a. WordPress-verkkosivusto
b. Jatkuva markkinointi
c. Palvelimen ylläpito

Lisätietoa aiheesta voit kysellä:

Henrik Kaila

Tutustu tarkemmin palveluihimme

 BRÄNDIT  |  WORDPRESS  |  MARKKINOINTI