Insplan
Insplan on kriittisen infran asiantuntijapalveluita tarjoava yritys. He työskentelevät sähkö- ja tietoliikenneverkkojen, valaistusinfran sekä uusiutuvan energian parissa palvellen mm. kuntia, kaupunkeja, rakennuttajia ja verkon omistajia. Yritys toimii valtakunnallisesti – heillä on kiinteitä ja etätoimipisteitä toistakymmentä. Insplan on kasvuyritys, jonka tavoitteena on muutos niin liikevaihdossa kuin henkilökunnan ja palveluiden määrässä.
Yrityksen brändi-identiteetti ja verkkosivut oli luotu yrityksen perustamisen yhteydessä vuonna 2015. Insplanin strategia ja sen painopisteet olivat kuitenkin vuosien saatossa muuttuneet, eikä brändi kokonaisuudessaan enää tukenut niitä. Brändi-identiteetin haluttiinkin ilmentävän sekä sanallisesti että visuaalisesti mm. yrityksen vastuullisuutta ja panostusta uusiutuvaan energiaan ja modernia ja työntekijälähtöistä kulttuuria. Ilme kaipasi myös päivitystä tähän päivään.
Yhteistyömme lähti liikkeelle brändiprojektista, jossa suunnittelimme Insplanille uuden visuaalisen ilmeen sekä verbaalisen brändi-identiteetin ja -strategian. Työ jatkui markkinointistrategian suunnittelulla, jossa kartoitettiin markkinoinnin suuret linjaukset. Yhteistyö jatkui markkinoinnin ja viestinnän operatiivisella suunnittelulla sekä käytännön toteuttamisella – käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vastaamme täysin yrityksen mavi-toiminnoista. Tuotamme heille mm. referenssejä, asiantuntija-artikkeleita, teemme rekrytointikampanjoita sekä manageroimme sosiaalisen median kanavia.